Kylät mukaan hankkeeseen myös pikkurahalla

Kymenlaakson Kyläportaali – portti kyliin -hankkeeseen on haettu ja myönnetty hankesuunnitelman täydennys, jonka johdosta voimme tarjota kylille mahdollisuuden tulla osaksi maakunnallista kyläportaalia pikkurahalla. Muutos on tullut tiedostetusta tarpeesta, jossa kaikilla halukkailla ei ole mahdollisuutta osallistua hankkeeseen joko osallistumismaksun suuruuden tai vähäisten paikallisten kotisivujen ylläpitäjien määrän vuoksi.

Hankkeen huomattavasti halvempana vaihtoehtona tarjoamme 50 euron kertaluonteisen osallistumismaksun vastineeksi alasivut osoitteeseen www.kymenkylat.fi/kylat/ sekä yhden illan kestävän ”kotisivukonsultaation”, jossa perehdytetään kylätoimijoita ja asukkaita kotisivujen mahdollisuuksiin. Mikäli kylällä on jo olemassa olevat ja toimivat kotisivut, tarjotaan myös edellä mainittu ”kotisivukonsultaatio” kyläportaaliin linkittämisen lisäksi.

Kyläportaaliin luotavat alasivut ovat kyläläisten täysin vapaassa käytössä. Sivujen muokkaamista varten annetaan yhdelle tai useammalle henkilölle kylästä käyttäjätunnukset, joilla kyseisiä sivuja voi muokata. Samoilla käyttäjätunnuksilla voi myös lisätä uusia kylätoimintaan liittyviä tapahtumia ja tilaisuuksia Kyläportaalin tapahtumakalenteriin.

Kotisivukonsultaatio on luentopohjainen foorumi, jossa esitellään Internetin kautta tapahtuvan viestinnän hyötyjä kylätoiminnan näkökulmasta. Tilaisuudessa myös kurkistetaan jo olemassa olevan tekniikan mahdollistamiin käytäntöihin, joista on erityisesti etua asutuskeskittymien ulkopuolella asuville ihmisille. Tilaisuuden aikana on myös mahdollista esittää kysymyksiä myös tietotekniikkaan yleisesti liittyvistä aiheista.

Lisätietoja hankkeessa tarjottavasta tuesta ja opastuksesta löytyy tämän linkin takaa. Mikäli aiheutuvista kustannuksista ilmenee kysyttävää tai jokin tuntuu epäselvältä, ottakaa suoraan yhteyttä hankkeen vetäjään eli allekirjoittaneeseen tämän linkin takaa löytyvällä lomakkeella. Muistathan, että voit myös aina soittaa arkisin kellonajasta riippumatta.