Kylän esittely

Leikkikenttä Rauni-Pakkala-7640

Niinimäki sijaitsee valtatie 6:n molemmin puolin n.12 km Kouvolasta Helsingin suuntaan. Tämä entisen koulupiirin alue käsittää Hevossuon, Kukonojan, Oivonojan ja Palokorven kylät. Korian taajamaan on matkaa 6 km, Elimäen Kirkonkylään 14 km.

Kylässä asuu kaikenikäistä väestöä vauvasta vaariin. Kylässä on maatiloja, omakotiasukkaita ja yrityksiä. Moni asukas käy töissä lähikaupungeissa ja rakennuspaikat alueella ovat olleet kysyttyjä. Kylän sydän on talkoilla rakennetut valaistu kuntorata, leikkikenttä ja Riistapoikien metsästysmaja. Metsätysmajaa voivat kyläläiset ja muutkin vuokrata erilaisten tilaisuuksien pitopaikaksi. Elimäen Riistapojat ry on Teuroisten ja Niinimäen yhteinen metsästysseura. Lisäksi kylässä toimii Niinimäen kyläyhdistys ja urheiluseura Elimäen Vauhdin Tarmo-osasto. Niinimäen martat lopetti toimintansa vuonna 2016, mutta marttatoiminta jatkuu Teuroisten martoissa. Kyläyhdistyksen talkootyökohteita ovat olleet leikkikenttä ja kevyenliikenteen väylä. Kyläläisten aktiivisuus on huomattu muuallakin, koska Niinimäki ja naapurikylä Teuroinen valittiin kyläparina Kymenlaakson parhaaksi kyläksi vuonna 2007.

Elimäen kunta päätti sulkea kylän ala-asteen koulun syksystä 2008 alkaen ja nuoremmat oppilaat kuljetetaan nyt Korialle alakouluun, yläkoululaiset matkaavat busseilla Elimäelle.

Vuoden 2009 alusta Elimäen kunta ja näin myös kylämme liittyi perustettavaan Kouvolan kaupunkiin, jonka muodostaa 6 Pohjois-Kymenlaakson kuntaa: Kouvola, Kuusankoski, Anjalankoski, Valkeala, Elimäki ja Jaala.

Niinimäki esittelytaulu

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa